sunnuntai 4. lokakuuta 2015

The Awakening - 1


Se oli aivan tavallinen lauantai ilta. Olin raahannut Fleurin mukaani läheiseen kapakkaan, no, ihan vain huvin vuoksi. Toki parempiakin paikkoja olisi kaupungista löytynyt..


''Ava, mä haluaisin lähteä kotiin..'' Fleur kuiskasi hiljaa ja yritti välttää katsekontaktia baarimikon kanssa.


''Mitä? Juurihan me tänne vasta tultiin!'' Kiljahdin ystävälleni ja sain baarimikolta hämmästyneen katseen.


''En mä halunnut tulla tänne alunperinkään. Olisin mielummin mennyt Jaymen ja Amelian kanssa keskustaan'', Fleur tuhahti.


''Sitä paitsi, ei täällä edes ole melkein ketään.''


***


''Ootko sä nyt varma ettet halua tulla? Jäätkö tosissasi mielummin yksin tänne?''


''Mä en tajua mitä sä näet tälläisissä paikoissa. Luulisi, että haluaisit mielummin viettää aikaa ystäviesi kanssa kuin hengailla jossain kapakassa tuntemattomien juoppojen seurassa'', Fleur sanoi ja pyöritti silmiään.


''Fleur, kaikki ei ole sellaisia hienohelmoja kuin sä. Mun puolesta voit lähteä sinne fiiniin ravintolaan ihanien ystäviesi luo, mutta mä jään tänne'', vastasin samalla mitalla takaisin.
''No, ole hyvä sitten vaan'', Fleur tiuskaisi ja käveli ohitseni.
''Sun kannattais lopettaa ees toi tupakanpoltto'', Fleur lisäsi ja katosi sitten kulman taakse.
Pyöritin silmiäni ja tumppasin tupakkani kengälläni ennenkuin kävelin takaisin sisälle.

***


Kello oli ehkä kolme yöllä, en ollut varma. Olin juonut aivan liikaa, ja yritin hoiperrella pimeää kujaa pitkin. Helvetti, miten täällä oli näin huono valaistus?! Mielessäni pyöri vain yksi asia, ja se oli omaan sänkyyn pääseminen. 


''Sinunlaisten kauniiden naisten ei kuuluisi vaellella yksin yöllä'', kuulin matalan äänen edestäni.


''Ööh..''


''En mä mitään vaeltele, mä oon vaan menossa kotiin..''


''En tiedä, tuletko koskaan pääsemään sinne asti..''
Mitä? Mitä tämä mies oikein höpisi?


Mies nosti katseensa maasta ja tuijotti suoraan silmiini.
Hetkinen, olivatko hänen silmänsä punaiset?


Seuraava asia joka tapahtui, oli se, että hän työnsi minut seinää vasten. Ei herranjumala, mitä hän aikoi tehdä? Raiskata?


Painoin silmäni tiukasti kiinni ja hengitin syvään.
''Veresi tuoksuu niin hyvältä'', mies sanoi ja kuljetti sormiaan hiuksieni lävitse.


Tunsin kuinka sydämen lyöntini kiihtyivät. Mistä hän oikein puhui? Vedin keuhkoni täyteen ilmaa ja juuri kun olin avaamassa suutani..


''Älä edes yritä huutaa, kuulitko? Siitä ei ole mitään hyötyä.''
Nyökkäsin hitaasti, mutta pidin silmäni edelleen kiinni. Mitä minun pitäisi tehdä?!


''Pysy nyt vain paikoillasi ja tee niinkuin minä sanon, niin kaikki menee oikein hyvin.''


''En voi luvata ettei tämä satu, koska todennäköisesti se sattuu aivan helvetisti. En voi myöskään luvata että jäät henkiin, olen nimittäin kovin janoinen, enkä, noh, osaa oikein hillitä itseäni..''


Avasin silmäni vain hetkeksi ja näin hänen kulmahampaansa.
''Tämä on mahdotonta..'' Oli viimeinen ajatukseni, ennenkuin tunsin järkyttävää kipua, jonka jälkeen kaikki pimeni.

***


Hunter katsoi maassa makaavaa, elottoman näköistä naista. Ei, hän ei ollut kuollut, mutta oli hädin tuskin elossakaan.


Nainen näytti niin viattomalta, niin kauniilta. Mutta hän oli pelkkä ihminen, kävelevä verisäiliö. Hänenlaisensa elivät vain, että Hunterin kaltaiset voisivat pysyä elossa. Hunter tunsi olonsa niin elinvoimaiseksi, tuon naisen veri oli ollut jotain sanoinkuvailematonta, jotain, mitä hän ei ollut ikinä ennen maistanut. Eikä hän halunnut tämän kerran jäävän viimeiseksi.


Hunter tutkaili naista hetken aikaa ja ajatteli. Nainen oli niin nuori, hänellä oli koko elämä edessään. Ehkäpä..


Hunter kyykistyi naisen vierelle ja nosti hänet käsivarsilleen. Hän oli niin kevyt, kuin höyhen. 


Hunter katsahti naisen elottomiin kasvoihin.
''Autan sinua nyt, mutta älä luule, että tämä on ohi. Palaan vielä luoksesi.''


''Ja se luultavasti tapahtuu nopeammin kuin voit kuvitellakaan..''


***


Noniin, sellainen oli sitten eka osa The Awakeningia! Mitäs tykkäsitte? :D Tuli kauhea hinku tehdä vampyyritarinaa, jotenjoten miksikäs ei! Saa nähdä millainen tästä tuleekaan, osia tulee varmaankin joku kymmenisen kappaletta? 

Muttamutta, kommentoikaahan sitten mielipiteitä! (:

9 kommenttia:

  1. Oo, vaikuttaa jännittävältä! :)
    Tää eka osa oli musta tosi hyvä. Ava oli kiinnostavan oloinen päähenkilö, ja tuo silmämeikki oli..no, erilainen! :D
    Hunter on komea ;__;

    En muistakaan koska olisin viimeksi lukenut simstarinaa jossa olisi yliluonnollisia (vampyyrit, keijut, noidat yms) henkilöitä. Vähän sellanen fiilis että tästä ei tuu mitään Twilight-tarinaa, mikä on hyvä koska ne leffat on huonoja :DD
    Innolla odotan uutta osaa! (:

    -hedgehog-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :3
      Hyvä että vaikuttaa hyvältä! :D itekkään en oo kauheesti törmäilly mihinkään yliluonnollisiin simstarinoihin D: tähän piti aluksi tosin tulla noitia ja keijuja vampyyrien lisäksi, mutta tyydytään nyt vaan vampyyreihin :D twilight tarinaa tästä ei tule, joten ei hätää sen suhteen, en itekkään tykkää niistä leffoista D:

      Jatkoa luvassa pian!

      Poista
  2. Ooo, vampyyrejä, mahtavaa! >:) Nimestä tuli jo jotenkin sellainen olo, että jotain yliluonnollista on luvassa, en osaa selittää.. :P Aloitus herätti mielenkiintoni, mitähän kaikkea mahdatkaan keksiä noiden päänmenoksi! Avalla ei ainakaan kovin hyvin alkanut. Tai mistäs sitä tietää, jospa hänestäkin tulee Hunterin pureman myötä vampyyri? (Kamalaa, tuli kauhee bläkäri, et kirjotetaanko vampyyri kahella vai yhellä P:llä :D) Povaan myös romanssintynkää Avan ja Hunterin välille ;) Ihanaa muuten, että vampyyrimiehen nimi on Hunter, metsästäjiähän ne tavallaan ovat. Jatkoa odotellen!

    Ai niin, henkilöt olivat tosi kauniita/komeita, kuten aina! Etenkin Avan kaveri Fleur oli jotenkin söpö :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että herätti mielenkiinnon! :D Saa nähdä mitä kaikkea keksinkään Avan ja Hunterin päänmenoksi, tosin aikalailla on selvät sävelet jo, tietty voi vielä muuttua :D Hahaa, sä tajusit ton Hunter vampyyri jutun! Omasta mielestä oli aika osuva nimi :D

      Kiitos kommentista, jatkoa lupailen pian!

      Poista
  3. Tulinpa vilkaisemaan blogiasi ja tykästyin kovasti tähän ensimmäiseen osaan. Aloitus oli todella hyvä ja vampyyrit pelkkää plussaa :D Henkilötkin ovat kauniita/komeita, tykästyin kovasti Avaan.

    Jäänpä seurailemaan, linkkailen sinutkin blogiini :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa seurailemaan :3

      Hyvä, että vampyyritarinasta innostutaan, itsekkin tykkään kovin (terveisin varmaan kaikki mahdolliset vampyyrisarjat ja leffat katsonut D:) Kiitos kommentista :)

      Poista
  4. Olipa hyvä aloitus tarinallasi! Kuten aiemmin onkin sanottu, vampyyrisimstarinoita en olekkaan vähään aikaan nähnyt, joten mielenkiintoista seurata mitä tästä tulee:)

    Hei linkkaan sinut blogiini, voit linkata minutkin jos haluat:)

    VastaaPoista
  5. Tervetuloa seurailemaan! Käyn myös kurkkaamassa blogisi ja linkittelen toki myös! :)

    VastaaPoista
  6. Täähän oli jännä aloitus! Mitähän hän Hunter meinaa Avalle tehdä..? Vampyyritarinaa oonkin jo melkein kaipaillut :D Kipaisenpa lukemaan toisen osan! -->

    VastaaPoista